Portland

Spring Breakin aikana vietin pitkän viikonlopun Portlandissa pikkuserkkuni Christopherin vieraana. Viimeksi miehen olen nähnyt varmaan lähemmäs 10 vuotta sitten kun opiskelukiireidensä lomasta ehti Suomeen käymään. Opiskelut ovatkin kantaneet ilmeisen mukavasti hedelmää, ja ei voi kuin olla iloinen miehen puolesta. Portlandin metropolialueella asuu yli 2 miljoonaa ihmistä ja moni rinnastaa kaupungin San Franciscon tai Seattlen kaltaiseksi värikkääksi hippikeskukseksi. Heti ensimmäisenä iltana lähdettiinkin muotiravintolaan syöpöttelemään naudan poskia ja mustekalaa Chris'n vaimon lesbokavereiden kanssa, joten pystyin heti vahvistamaan tämän mielipiteen itsekseni. Ravintoloissa ja baareissa Oregonin satojen panimoiden kirjo loistaa oluiden listan ollessa täysin toisenlainen aina paikkaa vaihtaessa. Kelit eivät suosineet mun minilomaa sitten alkuunkaan, ja tulikin koettua elämäni karmaisevin ajomatka highway 58 pitkin vuoriston läpi lumimyrskyssä, yöllä ja kesärenkailla. Ilman lumiauraa joka hyökkäsi eteeni en olisi matkaa jatkanutkaan. Kovat olivat toiveet myös päästä näkemään muiden maisemien lisäksi Mount Hood livenä, mutta sekin jäi seuraavaan kertaan kelien vuoksi. Menomatkan puolessavälissä pysähdyin yöksi Creswelliin, koska oli päästävä treenaamaan pitkästä aikaa aidolle pn-salille.

Hw 58

Super 8! Pitkän ja rasittavan ajomatkan päätteeksi oli mukava vajota jääkylmän hotellihuoneen löllöpatjan väliin kuuntelemaan freewayn kuhinaa. Tästäkin paikasta tuli luettua arvostelut (jäätävät) etukäteen, mutta täytyihän se perinteisesti käydä kokeilemassa itsekin (koska halpa). 

Fanipoika kameran kanssa, koittakaa kestää. Seurakavereille; Leonid Taranenkon käyttämä tanko.

Koolla on väliä.

Christopher ja allekirjoittanut. Jenkkihymyä näemmä harjoiteltava vielä. 

Chris perheineen ei siis asu Portlandissa, vaan tarkemmin Vancouverin kaupungissa joen toisella rannalla, joka on Washingtonin osavaltiota. Tässä järjestelyssä on puolensa kuluttajan näkökulmasta, sillä tuloveroa ei Washingtonissa makseta ja taas shoppailuja varten voi ajaa joen yli Oregoniin, jossa ei kaupoissa tunneta arvonlisäveroa.

Seuraavalle illalle oli vuorossa elämäni ensimmäinen stand up- keikka. Käytiin katsastamassa täällä ilmeisesti kovinkin tunnettu koomikko Aziz Ansari suurella teatterinäyttämöllä. Hauskaa oli vaikka ihan kaikkea jenkkien inside-läppää ei oma prosessori suostunutkaan avaamaan. Tuli taas huomattua kuinka erilaista porukkaa ihmiset ovat verrattuna meihin Suomalaisiin. Aziz pyysi yhden sketsin yhteydessä yleisöä tuomaan kännyköitään lavalle jos heillä oli juuri alkanut romanssi meneillään. Täällä jo jonkun aikaa oltuani jaksoin edelleen yllättyä kun tusinan verran ihmisiä kilpaili keskenään kenen henkilökohtaista tekstarikeskustelua luettaisiin koko salille. Niinkuin edellisessäkin kirjoituksessa jo mainitsin, tuntui taas tuolla jenkkien kannustavalla porukkameiningillä olevan osuutensa asiaan. Haikeata ajatella mitä tälle tulee tapahtumaan kun palaa takaisin kotiympyröihin, ja asiat kuten piristävä small talk katoavat lähes kokonaan. Mutta, maassa maan tavalla.

Sateen piiskatessa vaihtui vaellusretki kauppakeskukseen.

Teatteri

"Take your pictures now, I'll pretend to be doing stand up meanwhile".
No perhana kai se on pakko sitten.

Saturday Market, pikemminkin Hippie Market.

Mulla oli 1 toive Mt Hoodin lisäksi, livemusiikki. 

Paluumatka tuli ajettua isompaa tietä aina Medfordiin saakka, jottei joutunut enään tuolle perhanan 58:lle. Näillä freewayllä joutuu välillä ihan ajamaankin toisinkuin Suomen motareilla, melko vaihtelevaa maastoa ainakin täällä vuoristoalueella.

Maisema muuttuu melkoisesti korkeammalle ajettaessa.

Mehän saimme Teemun kanssa lisää Suomalaisvahvistuksia juuri ennen lähtöäni, kun Ronne pamahti maisemaan. Vähän ikävään kohtaan tuli yhteinen auto vietyä omalle reissulle, mutta palattuani on kyllä kierrätetty miestä kuin kiertopalkintoa ympäri kylää.
Muutenhan sitä on taas palattu arkeen ja koulunpenkille. Aika paljon kevyempiä kursseja valitsin tälle jaksolle kun niistä nyt kerkesi kaivelemaan tietoa. Melko stressaavaksi asiaksi muodostunut kesätöiden hankinta täältä käsin näyttäisi olevan nyt myös järjestyksessä, joten voipi alkaa nauttimaan alkaneesta kesästä täysin siemauksin!

Viimeinkin koko Suomikopla koulun mäellä. Vasemmassa yläkulmassa näkyvää laaksoa jaksaa aina ihmetellä. Pohja on kuin tasaista merenpohjaa, josta satunnaiset pienet vuoret kohoilevat sieltä täältä.

En muista mainitsinko aikaisemmin paikalliselle Crossfit- salille liittymisestäni. Prosessi ei ollut ihan niin yksinkertainen kuin mihin olen tottunut, mutta syy alkaa selvitä pikkuhiljaa. Omistaja ei alkuun vastannut sähköposteihini ja vasta puhelulla sain sovittua tapaamisen. Sali on todella hyvin varusteltu mm. painonnostoa ajatellen ja halusin saada vaihtoehdon koulun kellarille. Täällä Dean kertoi selvittäneensä taustojani somen (fb, instagram) kautta ja suostuisi nyt ottamaan mut sisään. Tästä vähän huvittuneena pääsin pärstäkuvan jälkeen allekirjoittamaan vielä läjän papereita.
Ihan uutena tähän crossfit ympäristöön tultuani aloin vasta tajuamaan miten yhtenäistä porukkaa, perhettä, nämä salien jäsenet ovat keskenään. Treeneissä äidit kannustavat pieniä tyttöjään maksiminostoissa. Eilen suuri osa jäsenistä kokoontui salille grillaamaan ja seurustelemaan. Pääsin tänä kauniin aurinkoisena iltapäivänä myös tyyppaamaan ämerikkalaista seurapeliä nimeltä Cornhole.

Crossfit Klamath!

Maha täynnä lähdettiin vielä porukalla nuotiolle kaupungin laidalle. Tuttu meininki valtasi yön kirkkaan tähtitaivaan alla; countryklassikot soivat ja roihu lämmitti. Erityisesti jengi räjähti yhteislauluun tämän kohdalla, jäipähän ikuisesti mieleen!

Sami